Tanakkaa lätkäkuvatarjontaa

Lehtikuvan tämän kevään urheilukuvatarjonnassa on vahva jääkiekkopainotus.

Naisten MM-mitalien kohtalo ratkesi jo huhtikuun keskivaiheilla. Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen nuorukaiset puolestaan pelasivat maailmanmestaruudesta Texasissa Yhdysvalloissa.

Miesten kotoisessa jääkiekkoliigassa SaiPa ja KalPa kävivät historiallisen finaalikamppailun, sillä kumpikaan joukkue ei ollut koskaan yltänyt mestaruuteen. Kuopiolaiset olivat lopulta vahvempia otteluvoitoin 4-2.

Pohjois-Amerikassa NHL:ssä kauden päätökseen on vielä pitkä matka. Mestaruusjoukkueen pelaajat pääsevät nostelemaan legendaarista Stanley cup -pokaalia kesäkuussa.

Miesten MM-kilpailut alkavat 9. toukokuuta. Kisakaupunkeina toimivat Tukholma ja Tanskan Herning, ja finaaliottelu pelataan 25.5.

Kuvien lataukset ilman ostoskorin käyttöä

1. LKS-asiakkaana voit ladata kuvia nopeasti. Klikkaa vain haluamaasi päivän linkkiä, esimerkiksi Tänään.
2. Avautuvalla sivulla näet kuvat, jotka ovat kuuluneet palvelun tarjontaan kyseisenä päivänä.
3. Klikkaa kuvaa, jolloin se aukeaa harmaataustaiseen esikatselunäkymään.
4. Tallenna kuva omalle koneellesi Lataa kuva -painikkeella:

5. Sulje esikatselunäkymä oikean yläkulman ruksista. Palaa takaisin uutiskuvapalvelun pääsivulle klikkaamalla LKS-kuvat-linkkiä sivun ylälaidassa.

Huom! Täysikokoisen kuvan saa ladattua vain avaamalla kuvan esikatseluun. Kuvalistauksesta voi suoralatauspainiketta käyttämällä ladata vain vesileimatun kuvan.

Kuvaostot tai -lataukset ostoskorin kautta

1. Klikkaa kuvaa, jolloin se aukeaa esikatselunäkymään.
2. Valitse sopiva käyttötapa listalta (sopimushintasi näkyy rivillä: Sanomalehti, aikakauslehti, asiakaslehti, kirjat ja tv).

3. Lisää kuva ostoskoriin ja avaa kori klikkaamalla ostoskoripainiketta:

 

4. Laskutustietosi on syötetty jo valmiiksi rekisteröitymisen yhteydessä. Ensimmäisen oston yhteydessä sinua pyydetään vahvistamaan Lisenssinhaltija- ja Laskutusosoite -tiedot. Avautuneessa ikkunassa voit tehdä sen klikkaamalla vasemmalta harmaan laatikon aktiiviseksi ja valitsemalla kuvan mukaiset valinnat oikealta. Paina lopuksi Käytä-nappia:

5. Jos haluat laskulle viitetiedon, kirjoita se kohtaan Lisätietoa tilauksesta.
6. Klikkaa Osta.
7. Valitse maksutavaksi: Maksa laskulla.
8. Tallenna kuva koneellesi. Jos ostit useamman kuvan, niin lataukset käynnistyvät yksitellen.

Etsitkö vanhempia uutiskuvapalvelun kuvia?

Voit rajata hakua edellisten 30 päivän aikana uutiskuvapalveluun toimitettuihin kuviin. Nämä kuvat kuuluvat sopimukseesi, ja ovat ladattavissa ilmaiseksi. LKS+ -asiakkaamme löytävät tällä rajauksella lisäksi vanhat (yli 30 pv) uutiskuvapalveluun toimittamamme Lehtikuvan kuvat ja LK Arkisto -asiakkaamme kaikki Lehtikuvan kuvat, joiden hinta on 0 euroa.

1. Kirjoita hakusana sivun ylälaidan hakukenttään.
2. Valitse kentän viereisestä valikosta Uutiskuvapalvelun kuvat 0 €:

3. Klikkaa suurennuslasikuvaketta tai paina Enter.
4. Klikkaa kuvaa, jolloin se avautuu esikatselunäkymään.
5. Tallenna kuva omalle koneellesi Lataa kuva -painikkeella.

 

Yhteystiedot

On monta tapaa tavoittaa pätevät kuva-ammattilaisemme – Kuvakaupan chat, puhelin ja sähköposti.

Tässä tarkemmat ohjeet siitä, miten erityisesti LKS-asiakkaiden kannattaa olla meihin yhteydessä.

Uutiskuva on paikalla median sopimusasiakkaitamme varten:
ma–pe 7–23
la–su 9.30–23

uutiskuva@stt.fi | (09) 6958 1250